Kaupungin hiilineutraalisuustavoitteen toimet

Oulussa kiertotalouden näkökulmat ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen huomioidaan yhä paremmin

Oulussa asukaskohtaiset hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet vuoden 1990 tasosta yli 29%. Tämä on kuitenkin vain alkua ja Oulun kaupunki on vuonna 2018 kaupunkistrategiassaan 2026 linjannut, että Oulu on hiilineutraali kaupunki vuoteen 2040 mennessä. Vuoden 1990 tasosta kokonaispäästöjen pitää laskea jopa 80%. Näiden lukemien ja tavoitteiden toteutuminen edellyttää paitsi merkittäviä toimenpiteitä jokaisella sektorilla, myös kykyä muuttaa ajattelu- ja toimintatapoja kestävämpään suuntaan.

Kaupungin uusi ympäristöohjelma on parhaillaan valmistelussa oleva dokumentti, joka pyrkii esittämään tarvittavat toimenpiteet kaupunkistrategian päämäärien saavuttamiseksi. Valmistelutyö on toteutettu osallistaen laajasti eri alojen asiantuntijoita, viranhaltijoita ja poliitikoita. Keskeisin haaste on ollut löytää vaikuttavimmat toimenpiteet päästöjen vähentämiseksi. Valmistelutyön keskiössä on ollut toimiva kiertotalous ja sen jalkauttaminen koko kaupungin toimintaan. Ympäristöohjelman eräänä toimenpiteenä tuleekin todennäköisesti olemaan askelmerkkien asettaminen kiertotalouden tiekartan kautta.

Oulun kaupunki on sitoutunut energia- ja materiaalitehokkuuteen jo edellisessä ympäristöohjelmassaan. Tuolloin tavoite on laadittu lähtökohdissa, joissa on todettu nykyisten maanläjityspaikkojen täyttökapasiteetin tulevan täyteen vuoteen 2026 mennessä. Samalla maa-ainesten ottoalueet ovat siirtyneet koko ajan kauemmas lisäten kuljetusten hiilidioksidipäästöjä. Infrarakentaminen ja siihen liittyvät kuljetukset ovat yksi vaikuttavimmista osa-alueista, jonka päästöihin kaupunki toimillaan pystyy vaikuttamaan.

Oulun kaupunki on edistänyt kiertotaloustavoitteita erityisesti omien kehityshankkeiden kautta. Ympäristöministeriön kanssa yhteistyössä vuonna 2018 toteutettu Kiviaineshuollon kehittämisen kokeiluhanke keskittyi edistämään kiertotalouden huomioimista hankkeen eri vaiheissa aina kaavoituksesta rakentamiseen saakka. Resurssiviisas infrastruktuuri -hankkeessa vuosina 2016-2017 edistettiin uusiomateriaalien käyttöä rakentamisessa esimerkiksi päivittämällä kadun rakentamisen mitoitusohjeet koskemaan myös uusiomateriaaleja sekä rakentamalla uusiomateriaaleista pilottikatu, johon kuuluu kolme erilaista rakennetta, joissa on hyödynnetty betonimurskaa ja rakeistettua tuhkaa kantavassa, jakavassa ja suodatinkerroksessa.

EU:n kierrätystavoitteet luovat paineita jätesektorille ja lisäävät jatkossa uusiomateriaalien käyttöä ja sivuvirtojen hyödyntämistä entisestään. EU:sta tuleva paine on varmasti vaikuttanut myös Suomen uuteen hallitusohjelmaan. Kevään 2019 hallitusohjelmassa on huomioitu kiertotalouden hyödyt muun muassa luonnonvarojen ylikulutuksen vähentämisessä ja ympäristöystävällisissä ratkaisuissa. Muutos toimintatavoissa alkaa kunnan esimerkistä ja myös julkisissa hankinnoissa voidaan ottaa kiertotalous ja hiilidioksidipäästöt yhä paremmin huomioon. Oulun kaupunki toimii hiilineutraalisuudessa ja kiertotaloudessa suunnannäyttäjänä seudullisille toimijoille.

Oulun kaupungin osatoteutus CircVol-hankkeessa kietoutuu pitkälti Välimaan kiertotalousalueen ympärille. Uuden seudullisen kiertotalousalueen kehittäminen Kiimingin Välimaalle toteuttaa kaupungin ympäristöohjelman kiertotaloustavoitteita sekä pitkällä tähtäimellä myös hiilineutraaliustavoitetta. Nykytilanteessa Oulun seudulla on vain vähän kiertotaloustoimintaan soveltuvia alueita, minkä vuoksi teollisuudessa ja rakentamisessa syntyviä sivuvirtoja, purkumateriaaleja ja pilaantuneita maita on jouduttu kuljettamaan välillä hyvinkin kauas pois Oulun talousalueelta. Tämä ei ole järkevää, kustannustehokasta eikä ekologista. Välimaan kiertotalousalueella kiertotalousalan toimijat voivat kehittää uusia käsittelymenetelmiä, innovaatioita ja uusia tuotteita. Alueellinen yhteistyö luo eväitä uusiin palveluihin, työpaikkoihin ja liiketoimintamahdollisuuksiin.

Kirjoittajat Oulun kaupungin Yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden ympäristöasiantuntija Satu Pietola ja Venla Honkala, Oulun CircVol-hankkeen projektipäällikkö.